Joulu – suomalaisuuden sydän

Yleensä inhoan lenkkeilyä. Pakollista ulkona käyntiä tutussa ympäristössä vailla päämäärää. Aatonaaton iltana 2022 oli toisin. Mistä tämä johtui?

Joulukuun alku oli ollut Turun seudulla poikkeuksellisesti luminen. Jouluviikolla sää kuitenkin lauhtui ja perjantaiaamu aukeni synkän syksyisenä. Maassa oli vain jäätä ja yksittäisiä lumikasoja. Näissä lakonisissa lausahduksissani mainitsin kuitenkin sekä aamun että illan – siitä voidaankin vetää johtopäätös, että päivän aikana tapahtui muutoksia.

Ja niin toden totta tapahtui. Vetelässä olomuodossa alkaneet syyssateet antoivatkin jäähtyessään huurteisen kuorrutuksen, puiden oksia myöten. Joulusta tuli sittenkin valkea, ja sateiden kaikottua ilmakin pakastui – tarjoten mitä parhaimmat puitteet joulurauhan julistukselle Turun Vanhalla Suurtorilla.

Lumipeite kohentaa jouluista maisemaa huomattavasti, mutta se ei yksinään selitä sitä, miksi nautin eilisiltaisesta promenadistani tavanomaista enemmän. Lukuisten omakotitalojen ohi kulkiessani riemun tunne valtasi mieleni. Ikkunoista kajasti jouluvaloja ja -koristeita, takkatulia, kauniita sisustuselementtejä, ihmiseloa – tätä ihmeellistä tunnelmaa ei julkista kaupunkitilaa pitkin ravaamalla koe, päivänvalossa nyt ainakaan.

Olkoon syynä sitten ilmasto tahi nöyrän vaitelias kulttuurimme, suomalaisuuden sielun ydin on kodin seinien sisällä. Muualla Euroopassa kauneus, luovuus ja harmonia on viety julkiseen tilaan, usein juuri lämminhenkisten sisätilojen kustannuksella, ja ulkoilmakävelyt voivat siellä tarjota tarunhohtoisia kulttuurielämyksiä. Meillä taasen suloisimmat sävähdykset löytyvät joko omasta kodista, perheenjäsenten tai muiden sukulaisten luota. Suomessa kaunista onkin se, mikä ei muille näy. Tämän vuoksi lenkkien tekeminen pimeänä ajankohtana on mielestäni tunnelmallisempaa: näkyy valoja, koloja, eloa, iloa – ei hengettömän monumentaalisia kenkälaatikko- tai kylpykaakelilaitosmaisia älynväläyksiä.

Raisio, 23.12.2022.

Olen aina rakastanut kotoisuutta. Lämpöä, tunnelmaa, perinteitä. Se tiivistyy juuri joulun aikaan, mikä saakin minut uskomaan, että joulu on kantasuomalaisen kulttuurin sydän. Joillekin se merkitsee uskonjuhlaa, toisille yhdessäoloa perheen kanssa, mutta mikä tärkeintä – se on ja säilyy tässä alati muuttuvassa maailmassa. Ihminen tarvitsee turvan tunnetta, kodin valo ja lämpö tarjoaa sen. Ei Lahden kaupunginteatteri, ei Kemin kaupungintalo, ei Järvenpään kirkko eikä liioin Mall of Tripla... vaan koti ja sen tunnelma. Jos lenkkini voisivat Suomessa kohdistua sisätiloihin, saattaisin rakastuakin niihin – ken tietäis.

Näiden tunteenpurkauksien myötä toivotan itse kullekin armorikasta joulujuhlaa ja parempaa tulevaisuutta.

Näkyköön se vielä joskus Suomen kaupunkikuvassakin.